[Tän tarinan alku ei oo mistään parhaimmasta päästä, mutta ensi luvussa alkaa jo tapahtumaan :) x ]
Hei! Olen kuusitoistavuotias tyttö nimeltä Melanie, ja käyn Doncasterin yhteislukion toista luokkaa. Asun kotona vanhempieni kanssa ja olen perheen ainoa lapsi. Minulla on kyllä hieman kummallinen tapa puhtauden suhteen...
Heräsin puoli seitsemältä herätyskelloni ääneen. Kömmin väsyneenä sängystäni ylös ja kävelin vessaan. Pesin nopeasti hampaani ja desinfioin käteni. Sitten vaihdoin vaatteet. Haukottelin, ja suuntasin keittiöön tekemään aamiaista, minulla oli kamala nälkä. Päätin syödä muroja, joten otin kaapista kulhon, lusikan, muropaketiin ja maitoa. Ennen murojen kaatamista pesin kulhon ja lusikan - varmuuden vuoksi.
Murokulho kädessäni pyyhkäisin penkkini pikaisesti desinfiointiliinalla, minkä jälkeen istuuduin mutustelemaan murojani. Vilkaisin kelloa.
''Onko kello muka jo kaksikymmentä vaille seitsemän!?'', älähdin, sillä ensimmäinen tuntini uudessa lukiossa alkaisi tasalta. Hain nopeasti huoneestani koululaukkuni ja kiirehdin eteiseen pukemaan. Vaikka oli kuuma kesä, puin päälleni paksun takin, hengityssuojaimen, kengät ja sujautin taskuuni vielä pari desinfioitua nenäliinaa. Heitin koululaukun olalleni, ja astuin ovesta ulos.
Kuten olet ehkä jo huomannut, minulla on vakava pakko-oire; en voi sietää likaa, ja kotona ollessani desinfioin koko ajan käsiäni ja siivoan. Ja no... en oikeastaan käy sitten ulkomaailmassa kun vain lukiossa. Minulla on ollut tämä... ''sairaus'' jo ihan pienestä asti. En vain yksinkertaisesti voi sietää likaa.
Kävelin bussipysäkille, ja olin ottamassa taskustani desinfioituja nenäliinoja pyyhkiäkseni bussipysäkin katoksen alla olevan likaisen penkin, mutta sitten muistin, että olin unohtanut kotiin ´pestyt muovihanskat! En kuitenkaan enää ehtisi mennä hakemaan niitä, ellen haluaisi myöhästyä koulusta. Pidättelin itkua, sillä en ollut tottunut koskemaan asioihin ilman putipuhtaita hanskojani. Pian bussini tuli, ja lähdin kyytiin. Jouduin seisomaan, koska bussi oli täpötäynnä ihmisiä, mikä teki minusta vielä ahdistuneemman.
Juuri kun olin pyyhkimässä nenäliinallani kaidetta, josta aioin ottaa tukea, mies lähelläni vahingossa tönäisi minua (niin käy usein, jos bussi on täynnä ihmisiä), ja desinfioitu nenäliinani putosi maahan.
''Ei!'', parkaisin. Desinfioitu nenäliinani oli nyt saastaisen likainen. Miten tulisin ikinä selviämään tästä päivästä? Kyyneleet sumensivat silmäni, ja kuulin jonkun puhuvan minulle.
''Kas tässä, Melanie'', joku sanoi. Miten hän tiesi nimeni? Avasin silmäni, ja edessäni seisoi poika luokaltani. Nimi taisi olla Louis Tomlinson, ja hän ojensi likaisen nenäliinan minulle. Se ehti koskettaa paljasta kättäni, jolloin kirkaisin. Louis säikähti reaktiotani aika paljon.
''Hei, Melanie, mikä sinun on?'' hän kysyi kummastuneena. ''Idiootti! Et tajua mitään!'' tiuskaisin itsekin hieman pelästyneenä ja huomasin, että bussi oli pysähtynyt koulun eteen. Kreivin aikaan! Juoksin ulos bussista, ja suuntasin koulun vessoille pesemään käteni.
Katsoin itseäni peilistä, ja minua hieman nolotti käytökseni bussissa. Miten Louis olisi voinut tietää kammostani? Päätin pyytää anteeksi ja selittää, sitten kun näkisin Louisin seuraavan kerran.
Myöhästyin tietenkin ensimmäiseltä tunniltani, ja pahoittelin opettajalle.
''No, kunhan tämä ei tule toistumaan, hän sanoi. ''No niin, sinähän olet uusi oppilas tällä luokalla? Mene istumaan Tomlinsonin viereen.''
Nielaisin, ja kävelin hitaasti Louisin luokse. Istuuduin, ja olimme molemmat pitkään hiljaa.
''Tuota, anteeksi siitä mitä tapahtui bussissa'', sanoin nolostuneena. Louis vilkaisi minua. ''Ei kai se mitään'', Louis sanoi hiljaa. ''Voin kyllä selittää'', lupasin. Selitin tilanteeni hänelle, ja tämä kuunteli keskittyneesti. ''...ja sen takia siis käyttäydyin bussissa niin'', lopetin selitykseni.
Louis hymyili. ''Nähtäisiinkö tänään myöhemmin?'', poika kysyi. ''Voisi olla mielenkiintoista yrittää auttaa sinua''. Punastuin, ja menin sanattomaksi. ''Joo, kai'', takeltelin.
''Okei, tulen hakemaan sinut tänään kahdeksalta'', Louis sanoi virnistäen. Katsoin kummastuneena Louisia. ''Mutta miten tiedät missä asun?'' kysyin. ''Asun ihan lähelläsi, huomasin sinut kun lähdit kotoa ja lähdin perään'', Louis naurahti punastuen. Tutustuimme Louisin kanssa ja juttelimme nitä näitä. Pian tunti loppui, ja meillä oli suurimmaksi osaksi eri tunnit Loun kanssa. Koko loppupäivä tuntui matelevan.
Koulupäivä loppui, ja päätin odottaa Louisia, jotta voisimme mennä samaa matkaa kotiin. Muutaman minuutin kuluttua näin Louisin, ja olin jo iloisena vilkuttamassa tälle, kun huomasin, että tällä oli seuranaan blondi tyttö. Hiljenin heti ja seurasin vierestä Louisia ja tätä tyttöä. ''No, sehän voi olla vaikka Louisin sisko'', sanoin itselleni, mutta sitten suutuin itselleni; tapasimme vasta, en voi olla kiinnostunut hänestä vielä! Katsoin vielä hetken Louisia. Hän oli kyllä suloinen. Hänellä oli lyhyet ruskeat hiukset, vihreät silmät ja suloinen hymy. Hänen vaatemakunsakin oli suloinen: raitapaita, punaiset housut ja henkselit. Louis kuului koulun jalkapallojoukkueeseen, joten ei ihmekään, että hän oli suosittu. Suosio ei ollut noussut päähän, vaan Louis vaikutti todella ystävälliseltä pojalta.
Heräsin unelmistani huomatessani, että Louis suuteli tyttöä jäähyväisiksi. Tämän jälkeen Louis huomasi minut ja hölkkäsi luokseni. Katsoin järkyttyneenä, kun tyttökin huomasi minut ja hymyili omahyväisesti. Tyttö taisi olla Louisin tyttöystävä.
''Melanie, moi! Mennäänkö samaa matkaa?'' Louis kysyi.
En saanut sanaakaan suustani, mutta Louis tuli kanssani kuitenkin samaa matkaa. Bussimatka sujui hiljaisesti. Louis yritti monet kerrat kysyä, mikä minulla oli, mutta tuijotin vain katse lasittuneena maahan. Kun bussi tuli kotitaloni pysäkin kohdalle, otin koululaukkuni olalle ja hyppäsin ulos bussista, jättäessäni hölmistyneen Louisin taakseni.
''Muista tämäniltainen tapaaminen!'', Louis vielä huusi perääni. Paiskasin ulko-oven perässäni sne kummempaa välittämättä. Juoksin itkuisena vessaan desinfioimaan käsiäni ja pesemään kasvoni. Tehtyäni kaikki toimet (desinfiointi, vaatteiden pesu, käsien pesu ja sellaista), heittäydyin sängylleni harmistuneena - desinfioituani päällysviltin ensin - ja mietin Louisia. Mitenköhän tämäniltainen tapaaminenkin sujuisi?
--
